Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Voihan korona minkä teit! ARVOKIINTEISTÖ OSA 2

Kuva
Olemme olleet jo tovin opiskelijoiden kanssa arvokiinteistön kimpussa, sillä omistajat ovat talvisin Espanjassa. Tämä järjestely on ollut sekä asiakkaalle, että meille toimiva ratkaisu, sillä pitkäaikainen oppimisympäristö on meille tavoiteltava asia.  Projekti on edennyt aikataulussa suunnitelmien mukaan, vaan sitten astuu kehiin muuttuva tekijä nimeltään KORONA.  Suomessa hallituksen ohjeistuksella koulut suljetaan ja siirrytään etäopiskeluun ja Espanjassa suomalaisia  kehotetaan siirtymään kotimaahan. Asiakkaan koti on täällä suomessa työmaana, johon heidän pitäisi päästä viettämään ainakin kahden viikon karanteenia. ARGH! Haastetta pukkaa. No tilanne ratkaistaan niin, että opettajat Jukka ja Eero pukeutuvat haalareihin ja lähtevät pelastustehtäviin kahden opiskelijan kanssa. Paulan hoidellessa verkko-oppimisympäristöä tämä tehotiimi laittaa todella tuulemaan. Asiakas tulee pääsemään kotiinsa, mutta olipahan urakka! PL-K

KELTAINEN

Kuva
Kyllä nyt ovat uudet kujeet tarpeen... ( KORONAN TAKIA SIIRRYIMME ETÄOPISKELUUN) Tänään maalarit testasivat yhteistä ideakuvien keräämistä omien kotikoneiden ääreltä. Päivän väri oli KELTAINEN ja samalla sisäistetään miten keltainen maali pintakäsittelyssä vaikuttaa tilaan ja mieleen. PL-K

Siivouspäivä maalarin tyyliin😉. Eli pölynsidontaa kohteessa

Kuva
Rakennuspintojen ruiskumaalaus on yksi  pintakäsittelyalan valittavista tutkinnonosista.  Osaamistavoitteet ovat seuraavat: Opiskelija esikäsittelee maalattavia pintoja ja tekee työkohteeseen ja työympäristöön tarvittavia suojauksia Opiskelija laittaa ruiskumaalauslaitteiston ja materiaalit käyttökuntoon Opiskelija maalaa rakennuspintoja suurpainemaaliruiskulla Opiskelija puhdistaa ja huoltaa suurpainemaaliruiskuja ja työssä tarvittavia varusteita    PL-K

TIILISEINÄÄ vai ei tiiliseinää

Kuva
Onko niin, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.  Välillä saamme tehtävänantoja, joissa tiiliseinä halutaan ehdottomasti pois näkyvistä ja  toisinaan asiakas haluaa tiiliseinän sinne missä se rakenteellisesti ei ole. Näissä kohteissa maalarit lisäsivät osaamista seuraavasti: *Ylitasoitustyö * Valokuvatapetin asennus PL-K

KOHDE: Arvokiinteistö osa 1

Kuva
1940- luvun kivitalossa sijaitsevan arvokiinteistön  pintaremonttikohteessa ei yllätyksiltä vältytä. Mainio kohde havaita, kuinka kohteet ovat erilaisia.  Tapetin poistossakin voi tulla yllätyksiä, jotka vaikuttavat työn määrään ja aikatauluihin.  Tämä seinä oli syönyt jopa 5 kerrosta tapettia ja väleistä löytyi vielä maalipintojakin.  Ei mikään yhden illan puhdetyö. Tasoitustyötä riittää, kun alustan ajantuoma vanheneminen  irrottaa jo kertaalleen tehtyä tasoitetta.  Taas toteamme, että aidot harjoituskohteet tarjoavat loistavaa oppia maalareille.  PL-K

KOHDE: Hotelli Kajaani

Kuva
Toisto on opintojen äiti sanotaan.  Hotellihuoneiden pintakäsittely tarjoaa maalareillemme hyvän  toisto mahdollisuuden ja oman kehittymisen voi havaita ihan huoneita vaihtamalla. Asiakkaana Hotelli Kajaani tarjoaa maalareille pitkäaikaisen oppimisympäristön,  joten rutiinitkin alkavat muodostumaan tällä työmaalla.  Asiakaskohteet ovat ympäristönkin kannalta hyvä juttu, sillä kemikaaleja  ei käytetä vain harjoituksen vuoksi,  vaan harjoitteet jäävät ilahduttamaan montaa matkaajaa.  Opiskelijat saivat tässä kohteessa hyvää kokemusta  seuraavista osaamistavoitteista: kohteen suojaus tasoitus- ja kittaustyö maalaustyö tapetointityö lattian purkutyö lattian asennustyö listoitustyö asiakaskohteessa työskentely KUVAT: https://www.hotellikajaani.fi/huoneet/ PL-K